maanantai 12. kesäkuuta 2017

Miniloma Gdansk & Sopot: Mikä yllätti, mikä ihmetytti, mikä ilahdutti?



Gdansk Puola Poland


Puolassa olin ollut aiemmin laskujeni mukaan kaksi tai kolme kertaa (Szklarska Poreban ja Karpaczin alueella sekä Krakova-Zakopane, jälkimmäisessä joko kahdesti tai kerran työreissulla), mutta Itämeren ranta-alue oli tuntematonta ennen viime viikkoa. Millainen fiilis kolmesta täydestä päivästä Gdanskissa jäi, mitä jäi mieleen ja mitä jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa?

Ihanat värikkäät talot





Gdansk Puola Poland

Gdansk Puola Poland


Värikkäät talot erinäisine yksityiskohtineen luovat kaduille sellaista tunnelmaa, josta pidän. Kun siihen yhdistetään vielä vesistöä, fiilis on täydellinen. Kahviloiden ja ruokapaikkojen kehystämät kävelykadut ovat myös makuuni. Gdanskissa oli kaikkea tuota runsaasti.

Gdansk Puola Poland

Helppo hallittavuus


Hotellimme (Scandic, joka itsessään oli keskinkertainen, hyvää perustasoa, muttei mitään ihmeellistä ja Scandiciksi maan hintataso huomioiden kallis). sijaitsi Glownyn aseman vieressä, josta pääsi kätevästi liikkumaan sekä julkisilla (juna Sopotiin 3,80 zlotya suunta, ratikka numero 3 Brzeznon rannalle 3,40 zlotya suunta) että kävellen vanhaan kaupunkiin ja satama-alueelle. Kaikki oli lähellä ja näppärästi. Turisteja oli muutenkin, muttei ihmismäärä tuntunut millään tavalla ahdistavalta.

Great musicians in Gdans Poland



Leppoisa tunnelma ja ystävällinen palvelu


Olihan niitä turisteja, mutta kenelläkään ei ollut kiire. Oli sellainen leppoisa pikkukaupungin tunnelma, vaikka kaupungissa kuitenkin on se 460 000 asukasta ja se on Puolan kuudenneksi suurin kaupunki. Muistin aiemmilta reissuiltani vain ystävällisiä palvelukokemuksia puolalaisten kanssa, mutta muistin myös sen, että joko ainoa kieli oli puola tai sitten lisäksi auttava saksa. Nyt kohtasin lähes joka paikassa vain erinomaista palveluenglantia puhuvia, mutta ystävällisyys oli yhä olemassa. Ilahduttavaa oli myös joustavuus. Asiat järjestyivät. Kun hotellihuoneen lukko lakkasi toimimasta, siinä ei kauan mennyt, kun respan nainen oli hoitanut tehokaksikon fiksaamaan homma kuntoon. Noin niinkun yhtenä esimerkkinä.

Gdansk Puola Poland

Hintataso


Jos oli Scandic Gdansk tasoonsa nähden kallis, en esimerkiksi shoppailua kehuisi erityisen halvaksi enkä Puolaa erityisenä ostosmatkakohteena vaatteille/kengille jne välttämättä suosittelisi. Itse koin monen asian kohdalla Saksan halvemmaksi. Ruoka, liikkuminen ja kahvilatuotteet olivat halvempia kuin Suomessa.

Sopot Puola Poland

Vihreys


Erityisesti Gdanskin keskustasta Brzeznoon oli kuin olisi ollut puistoajelulla, niin vihreää pätkää osui matkalle siirtolapuutarhoineen ja puistoalueineen. Myös Gdanskin kaupungin keskustassa mukavia pieniä puistoja oli ripoteltu tasaisesti, mikä toi tunnelmaa niiden jo mainittujen ihanien rakennusten oheen. Myös Sopotissa (josta ylläoleva kuva on), oli vihreitä pieniä puistoja useampia keskusta-alueella. Samaan yhteyteen voisin mainita, että yleinen siisteys ilahdutti suuresti.


Sopot





Gdanskissa hauskaa oli, että vanhan kaupungin kaduilta täysin toiseen miljööseen pääsi vartin junamatkan päässä Sopotissa. Euroopan pisimmälle puiselle laiturille päästäkseen piti maksaa 8 zlotyä, mutta näkihän sieltä moneen suuntaan rannikkomaisemaa varmasti noiden roposten edestä. Sopotissa söin myös parhaan tartaletin koskaan (lähipäivinä postausta vinkeistä syömisiin ja juomisiin muutenkin).




Mitä olisin tehnyt parissa lisäpäivässä?


Olisin tehnyt pyöräretken ainakin Sopotiin, sillä hotellin nurkilta lähti hyväkuntoista pyöräkaistaa kilometritolkulla. käynyt museoissa ja Gdyniassa, jotka jäivät nyt aikataulusyistä käymättä. Sekä oisin syönyt vielä vähän lisää taivaallista jäätelöä, josta myös tarkemmin ruoka- ja juomapostauksessa lähipäivinä :)





14 kommenttia:

  1. Gdanskissa kannattaa mennä laivaretkelle. Satama-alue on vaikuttava ja matkoja on saariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Hyvä tietää jatkoa ajatellen. Tosin matkapahoinvointisena laivamatkat ei ole ensimmäisinä aina listalla, mutta voisihan sitä jotain lyhyttä kokeilla :) Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Kivan näköistä siellä on. Oliko junalla matkustaminen helppoa?
    Tuo puolalaisten ystävällisyys on kyllä minulle uutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junalla matkustaminen oli muuten helppoa (lippu oli helppo ostaa luukulta tai automaatilta, jossa myös englanniksi valikko), mutta kuulutuksia noissa junissa ei ollut. Eli tarkkaan sai kyllä seurata, että jaa seuraava pitäisi olla meidän :) Minä olen kohdannut vain iloisen hilpeitä ystävällisiä palvelualttiita puolalaisia kaikilla matkoillani :D

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä. Gdansk on ollut suunnitelmissa jo pitkään, jostakon syystä se on aina jäänyt. Ehkä nyt vihdoin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Terhi. Minulla se ei varsinaisesti ollut suunnitelmissa, mutta Finnairin pisteet ohjasivat käyttöä - 19000 pisteellä Kajaanista Gdanskiin ja takaisin jätti maksettavaa 29euroa, ja kun en halunnut pitkää lentomatkaa jatkuvasta matkustamisesta johtuen, tuo oli hyvä kohdevalinta. Oli kyllä muutenkin ja voisin mennä uudestaankin :)

      Poista
  4. Mä tykkäsin paljon Gdansista/Gdyniasta/Sopotista! Me oltiin 1,5-vuotiaan tyttären kanssa aikanaan ja Sopot sopi perhelomailuun tosi hyvin. Meidän käynnin aikaan (heinäkuu 2014) Sopotin laiturille ei ollut pääsymaksua. Oltaisiin tuo 8 slotia varmaan maksettu, jos olisi ollut. :)

    Meillä oli muuten Gdanskissa huoneisto ihan siinä vanhankaupungin keskustassa, Motlavan varrella. Vaikka se aamupala pitikin itse tehdä, niin oli kiva majoittua asunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gdynia jäi meillä tosiaan käymättä :) Joo, 8 zlotya oli pieni hinta tuosta laiturifiilistelystä :) Jep, tykkään itse välillä myös noista huoneistomajoituksista, nyt oli vaan muutama muuttuja puoltamassa Scandicin valintaa. Mutta hyvä tietää, että voisi majoittuakin Motlavan varrella. Voisin kyllä myös mennä uudestaan! :)

      Poista
  5. Täytyy myöntää etten oikein ole osannut nähdä Gdanskia lomakohteena, mutta siellähän näyttää oikein kivalta. Vanha kaupunki näyttää aika samantyyliseltä kuin Baltian maissa. Kävelykadut ja hyvä kahvilavalikoima on just mun juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mulle sopii aivan hyvin nuo "kahvilahyppely"-päivät, vähän kaupunkifiilistelyä ja kuvailua kaduilla ja taas tutkimaan joku kahvila :) Minäkään en tosiaan ollut ajatellut lähteväni minilomalle Puolaan, mutta Finnairin pisteiden käyttö ohjasi tätä valintaa melko vahvasti - 19000 pistettä ja 29euroa Kajaanista Gdanskiin ja takaisin oli hyvä vaihtoehto, kun pohjoismaihin ei tällä kertaa haluttu :) Juu, mulle tuli vanhasta kaupungista joiltain osin myös Saksa mieleen. Baltian maista mulla ei ole verrokkia kuin Virosta :)

      Poista
  6. Gdansk näyttää todella kivalta, ja kiinnostaisikin käydä näkemässä kaupunki omin silmin. En tiennytkään, että siellä on noin paljon asukkaita, kun näyttää niin pieneltä ja idylliseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin tarkistin parista lähteestä tuota asukaslukua, kun en millään voinut uskoa :) Ehkä idyllisyys johtuu siitä, että kaupunki on levinnyt niin laajalle kuitenkin :) Kannattaa pyrähtää minilomalle, luulen, että saattaisit viihtyäkin :)

      Poista
  7. En ole käynyt koskaan Puolassa, mutta olen usein vilkuillut halpoja lentoja Gdanskiin. Ehdottomasti täytyy piipahtaa siellä joskus. Noista värikkäistä taloista tuli jotenkin Kööpenhamina mieleen. Erityisesti sykähdytti tuo villisika viipottamassa jossain puistossa (?). :D

    VastaaPoista
  8. Gdansk on kyllä kaunis kaupunki kesällä, ja sinne pääsee lentämään Turusta ihan pilkkahintaan (tai ainakin vielä hetki sitten pääsi). Sopot on jäänyt multa kokonaan välissä, vaikka Puolassa tulikin asuttua pitkään. Ehkä vielä joku päivä :)

    VastaaPoista