Matkailulukuja moneen lähtöön: 105, 80, 39, 1





Blogi täyttää vuoden. Tai täytti, sillä ensimmäisestä postauksesta tuli 28. elokuuta kuluneeksi vuosi. Mihinkä se aika menikään? Postauksia on vuodessa syntynyt 80. En tiedä, onko se paljon vai vähän, mutta se on alku.

Mietin blogin aloittamista aika kauan, sillä halusin muistaa paikat ja tunnelmat, saada kuvat ja tekstit paremmin taltioitua ja samalla jakaa vinkkejä ja kokemuksia muillekin. Sitten tuli suunnistuksen MM-kisareissu Ruotsin länsirannikolle. Ursholmen sykähdytti, ja siitä syntyi ensimmäinenblogiteksti.. Samoin syntyi monta muutakin tekstiä Ruotsin länsirannikolta (jonne pitäisi muuten päästä takaisin).

Sen jälkeen tekstejä on syntynyt tasaiseen tahtiin. Saan kirjoittaa paljon työkseni, mutta ehkä juuri siksi blogista on tullut niin tärkeä harrastus: siinä ei ole deadlineja, ei merkkirajoja, ei tiukkaa formaattia, eikä satunnaiset kirjoitusvirheetkään niin haittaa. Se on sellainen teksti kuin milloinkin juuri minusta hyvältä tuntuu, ja hyvä niin. Moni on ihmetellyt intoani kirjoittaa blogia viestintätöiden ohessa. Ihmetellyt sitä, että viime talvenakin uupumuksen rajamailla kirjoitin kuitenkin blogiakin. Ehkä juuri siksi kirjoitin. Ehkä juuri siksi jaksoin paremmin, ehkä juuri siksi bloggaamisesta tuli entistäkin tärkeämpi harrastus ja matkabloggaajien yhteisöistä somessa tärkeitä forumeita.

 Tämä on kivaa. Oikein odotan, kun pääsen syys- ja lokakuussa jakamaan tunnelmia Baijerista, Menorcalta, Gironasta ja Calellasta, Kuhmosta ja Haminasta, sekä varmaan monesta muustakin kohteesta. Reissuja riittää seuraavaan 1,5 kuukauteen kiitettävästi. 





Havahduin äskettäin pariin muuhunkin lukuun 1-vuotissynttäreiden ja 80 postauksen lisäksi. Finnairin mobiilisovellus tiesi, että lentoja vuodessa on tullut 105. Pidän matkustamisesta ja lennän mielelläni, mutta välillä pikavisiittejä Helsinkiin on ollut aivan liikaa. Mutta se kuuluu työhön. Silti parhaita reissuja viime aikoina ovat olleet retket lähiluontoon. Niistäkin pitäisi varmasti kirjoittaakin enemmän, kun vaan osaisi sanoiksi pukea.

Vielä yksi luku on 39 – se on kuluneen 12 kuukauden aikana Scandic-öiden määrä. Sekin on aika paljon, vaikka ollut vähenemään päin kotimaan matkojen majoituksen siirryttyä pääsääntöisesti muihin hotelleihin.

Seuraavaksi matka vie jälleen Baijeriin, jota on kyllä odotettu kovasti!

(Postauksen kuvat blogivuosipäivän kunniaksi Ruotsin länsirannikolta)


Kommentit

  1. Onnea yksivuotiaaalle! Sulle on kyllä lentoja kertynyt aikmoinen määrä. Mä ajattelen blogin kirjoittamisesta, ett se on mun hiekkalaatikkp, jossa saan temmeltää vapaasti ja tehdä siitä omannäköisen - toki hyvät tavat muistaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, täältä on aika usein lennetty työhommissa Helsinkiin...toki monesti eteenpäinkin. Hei tuo on tosi hyvin kuvattu tuo hiekkalaatikko! Sitähän tämä. Ja ihan mahtavaa on myös käydä muiden hiekkalaatikoilla lukemassa, viihtymässä ja kommentoimassa (pitäskin muistaa kommentoida enemmän ja useammin muita blogeja) :) Kiitos, kun kommentoit!

      Poista
  2. Onnittelut täältäkin 1-vuotissynttäreiden johdosta. :) Kyllä blogin kirjoittaminen vain on niin mukavaa ja itselleni se on ainakin tuonut valtavasti iloa myös uusien ystävien ja blogin kautta tulleiden reissujen muodossa. Parasta on kuitenkin se, että ne reissut tosiaan on jonnekin taltioituneena ja tulee ihania kommentteja lukijoilta. On tämä hauska harrastus!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Katso myös