perjantai 11. elokuuta 2017

Seuraavan puolen vuoden reissukalenteriani





Syyskuun alussa ei ollut tarkoitus lähteä mihinkään. Oli tarkoitus olla kotona, kun oli kerrankin tapahtumaviestinnästä tyhjä viikonloppu kalenterissa. Kirjoitin pitkää lehtijuttua Garmisch-Partenkirchenistä, ulkona oli huono keli ja väsytti. Fiilistelin Garmischia, fiilistelin myös haastateltavani hehkuttamaa Murnauta. Garmischin nettisivuilla juttuun faktoja tarkistaessani eksyin selaamaan majoitusvaihtoehtoja. Löytyi minun kannalta täydellisellä sijainnilla oleva pieni huoneisto 4 vuorokautta, 148 euroa. Se oli viimeinen sysäys sille, että tässä työtilanteessa harvinaisen spontaani reissu Garmischiin ja Murnauhun uusine suunnitelmineen tuli varatuksi syyskuun alkuun. Eikä varausten jälkeen enää väsyttänyt eikä kelikään näyttänyt niin huonolta…



Syyskuuhun mahtuu myös Kainuu-tutustumista, kun pääsen tutustumaan paremmin Kuhmoon. Hävettää oikein sanoa, kuinka vähän olen siellä ollut. Ylipäätään olen käynyt Kuhmossa ehkä 3 kertaa yhteensä. En ainakaan monta kertaa enempää. Nyt jos tutustuisi vaikka vaan vähän edes. Lost in Kajaani -seikkailukisaviestinnän tiimoilta tulee pari vuorokautta tiivistä luontoretkeilyä samalla, sieltähän voi löytyä itsellekin vaikka mitä uutta paikkaa. Samoin Halti Outdoor Weekendin viestintähommissa pääsee nauttimaan kainuulaisesta luonnosta ihan kunnolla viestintävälineidenkin takana.



Lokakuussa suunta on sitten Menorca, Calella, Girona ja Barcelona. Calellassa olin viime syksynä työreissulla, mutta odotan kovasti koko 12 päivän reissua. Menorca on ollut listalla pitkään, joten on mukavaa päästä katsomaan, onko saari odotusten arvoinen. Lokakuulle saattaa vielä tulla työmatka Italiaan Val Senalesiin, mutta se on vielä auki.

Marraskuussa onkin taas tutut työreissut Rovaniemelle ja Rukalle, ja jos ei muuta siellä töiden ohessa ehdi niin ainakin Rovaniemellä ehtii nauttia tutuista ravintolasuosikeista ja löytää uusiakin hyviä. Rukalla on pakko päästä Hankibaarin ruokien ääreen.



Joulukuussa on muutaman päivän reissu Sveitsin Davosiin ja samalla retkellä Saksan puolelle Konstanziin. Olen kerran ollut Konstanzissa suunnilleen samoihin aikoihin, ja tykkäsin siitä myös talvella (olen käynyt myös valoisampana aikana). Tällä kertaa varmaan muutama blogipostauskin noilta kulmilta syntyy.

Tammikuussa on pitkän viikonlopun verran Helsinki-reissua, joka kyllä kuluu etupäässä Vantaalla Hakunilan urheilupuistossa töissä, mutta kuitenkin. Sitten on myös Vaasaa, kun kisoja on Vöyrillä. Vaasa ja Vaasan seutu on yksi niistä paikoista, jota haluaisin muutenkin Suomessa nähdä enemmän. Nyt on ainakin vähän aikaa nähdä siellä jotain muuta kuin yksi hotelli ja yksi ravintola (kuten toistaiseksi ainoalla visiitillä).



Helmikuussa suunta on taas Sveitsiin, kun Gomsissa ja Kanderstegissä on nuorten MM-kisat. Vielä vähän auki työhommat tuolla, mutta aikomus ehtiä nähdä kummitätiäni Kanderstegissä, hiihtää Gomsissa ja fiilistellä tuota seutua muutenkin. Kandersteg on tuttu paikka, mutta Gomsin seutu vierasta Sveitsiä minulle vielä. 



Siinäpä sitä on tuleville kuukausille monenlaista retkeä jo nyt kalenterissa.

Elokuussa on kuitenkin vielä yksi reissu Helsinkiin ja Lahteen sekä reissu Ouluun. Blogi pysyy siis hetken kotimaisissa tunnelmissa vielä ennen Garmisch-fiilistelyjä.

Miltäs sinun reissukalenterisi näyttää lähikuukausina lähellä ja kaukana? Onko vinkkejä noihin tuleviin kohteisiini?

(tämän postauksen kaikki kuvat Garmisch-Partenkirchenistä ja lähialueilta keväältä)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti