Kotiseudun helmet: Kuhmo tutuksi pala kerrallaan



Omakohtainen kokemukseni vain 70 kilometrin päässä kotoani sijaitsevasta Kuhmosta oli heinäkuulle asti hyvin ohut: veljen jääkiekkopeli, Kuhmon juoksutapahtuma. Se tuntui vähän huvittavalta, jopa nololta. Paikka, joka on niin lähellä, on niin vieras. Tiedän monesta keskieurooppalaisesta kaupungista enemmän paikkoja tai kadunnimiä kuin naapurikaupungista. 

Oli aika ryhdistäytyä, ja siihen työ toi hyvän mahdollisuuden.Kuhmo-päiväni triplaantuivat Rastiviikolla sympaattisen Rastin kylän pelloilla, ja viime viikolla Lost in Kajaani tarjosi mahdollisuuden tutustua työtehtävien ohessa Kuhmoon vähän lisää.






Tässä kaksi muillekin kokemisen arvoista kohdetta Kuhmo-tutustumiseni ensimmäisestä osasta. Lisää nimittäin tulee, sillä ”ensi kerralla sitten” -listalle on kertynyt jo merkintöjä.

Kaesan Kotileipomo



Olen koukussa leipomokahviloihin, niiden tuoksuun, tunnelmaan ja iloisen mutkattomaan palveluun. Kajaanilla on Pekka Heikkinen, Kuhmon vastine sille on Kaesan Kotileipomo, jonka kahvila-myymälä löytyy Kuhmon keskustasta. Ruis-pekoni-poro-pasteija (nam), korvapuusti ja kahvi 5,5 eurolla on makuelämys kotoisan sisustuksen keskellä nautittuna. Ei ihme, että kahvilaan oli jonoa ja siellä oli useissa pöydissä asiakkaita visiittimme aikana. Oli kiva käydä paikassa, jonka tuotteet ovat minulle tuttuja myymälöistä ostettuna. Jos asuisin Kuhmossa, kävisin tuolla joka päivä.



 

Jauhovaara


Kainuussa on hämmentävän paljon kohtuullisen työläästi saavutettavia paikkoja, jonne kuitenkin toivoisi monen löytävän. Hiidenportti nyt on klassikko, mutta Lost in Kajaanin reitille osunut Jauhovaara on yksi esimerkki muista. Jauhovaara sijaitsee noin 35 km Kuhmosta lounaaseen Kuhmo–Sotkamo -tien (nro 76) eteläpuolella. Alueella on hyvät opastaulut ja erittäin hyvin merkatut pari reittiä.







Jauhovaarastakin kattavat infot tarjoava Luontoon.fi -sivusto tiesi kertoa, että Jauhovaaralla on aikoinaan ollut pieni taimitarha, jossa kasvatettiin kuusen, männyn ja koivun ohella pieniä määriä ulkomaalaisia puulajeja. Alueella onkin sekä suomen- että englanninkielisin opastauluin tehty puulajipuisto, johon voi tutustua 1,5 kilometrin ja 3,5 kilometrin kävelyreiteillä. Ainakin 1,5 kilometrin reitti tuntui sopivan kaikenkokoisille kulkijoille. 


Fiilistelyhetkeä pidin perjantaina kuvauspisteellämme, vaaran laen jyrkällä pohjoisreunalla olevalla näköalatasanteella. Siellä seisoessa kainuulainen luonto järvineen ja lampineen avautuu edessä kauniina. 




Tästä se Kuhmoon tutustuminen lähtee!

Onko Jauhovaara tai Kaesan Kotileipomo tuttuja sinulle? Tai onko vinkkejä Kuhmoon niitä seuraavia tutustumisvisiittejä varten?

Kommentit

  1. Kiva, että kirjoitit hieman vähemmän kirjoitetusta kotimaan kaupungista! Nimittäin nämä pienet kunnat tarvitsevat sitä kirjoittamista yhtä paljon kuin isommat, sillä niissä on aina jotain mukavaa tehtävää! Eli sinusta on tulosssa siis Kuhmon lähettiläs hyvää vauhtia :-)

    Itse en ole vielä Kuhmossa käynyt, on niitä harvoja 5% kuuluvia kaupunkeja, missä en vielä ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vai Kuhmon lähettiläs :D Nooo, sitä pittää vielä harkita, mutta kyllä sinne kannattaa minunkin toistekin mennä. Mitä muita sulla tuohon 5 prossan kuuluu?

      Poista

Lähetä kommentti

Katso myös