sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Münchenin lentokenttähotellien suosikkini: Bayerischer Hof Freisingissa




Olen lentänyt Münchenistä lukemattomia kertoja, joten lentokenttää lähellä olevia hotellejakin on tullut testattua. Vuosien varrella on löytynyt yksi selkeä suosikki, jonka hinta-laatusuhteessa en ole parempaa kohdannut: Bayerischer Hof Freisingissa.

Olen monesti ollut yötä Münchenin keskustassakin Luftansa Airport Bussin (10,50e) lähtöpaikan eli päärautatieaseman lähellä. Sieltä on kuitenkin se 45minuuttia matkaa kentälle, joten enimmäkseen olen ollut lähempänä. Lentokentän Hiltonia en ole testannut, mutta Novotelissa ja sitä hieman kauempana olevassa Mövenpickissä olen ollut. Novotelissa häiritsi ruuhka sekä sisäänkirjautumisen hitaus ja henkilökunnan virkamiesmäisyys ja aamiaistilan kliinisyys. Ei tullut millään tavalla kotoisa olo. Mövenpickissä häiritsi päälleliimattu kohteliaisuus, joka oli kaikkea muuta kuin aidon tuntuista. Sinänsä toki parempi kuin tylyys, mutta aidosti ystävällisestä asiakaspalvelusta en puhuisi. Ainoalla Mövenpick-käynnilläni myös lentokenttäshuttle (kestää 15min ja menee 30min välein, maksaa 9 euroa) jätti toivomisen varaa: olimme olleet jo tovin matkalla, kunnes palasimmekin takaisin hakemaan lisää porukkaa. Monissa lentokenttähotelleissa ylipääätään häiritsee ylihinnoiteltu aamiainen sekä huonot hotellin ravintolat, joille ei usein ole lähistöllä vaihtoehtoa. Jos siis saapuu niin, että haluaa vielä syödä illalla.




Bayerischer Hof sijaitsee Freisingin keskustassa pääkadulla 11,5 kilometriä Münchenin lentokentältä. Ajomatkaa on vartti, bussilla 20 minuuttia. Hotellilla on myös lentokenttäshuttle (10 euroa), jota tosin en ole testannut. Olen sen sijaan liikkunut Freisingin ja lentokentän väliä kulkevalla paikallisbussilla (2,80 euroa, 20min, pääsääntöisesti kolme kertaa tunnissa). Paikallisbussi tulee Freisingin rautatieasemalle, josta on noin 10 minuutin kävelymatka hotellille. Koska hotelli on keskustassa, ravintolavalikoima on hinta-laatusuhteeltaan monia lentokenttähotelleja parempi. Hotellissa on omakin ravintola, mutta koska en ole sitä testannut, suosittelen vaikkapa vierestä löytyvää kreikkalaista ravintolaa Irodionia. Ystävällinen ja nopea palvelu, edulliset hinnat, isot annokset ja hyvä ruoka. Omalla kohdallani viimeksi iso ilo oli myöhäinen (tuolloin 24:ään) aukiolo, sillä hotellin ravintola meni kiinni jo 21.





Hotelli itsessään on rauhallinen ja siisti, iso osa huoneista on remontoitu. Kaikki näkemäni huoneet ovat tilavia, samoin kylpyhuoneet. Huoneessa (ainakin viimeisimmässä) on vedenkeitin kahvi/teepussien kera. Hotellin netti kuuluu hintaan ja on yksi toimivimmista hotelli-wifeistä, mitä olen kokenut. Samoin hotellin ravintolassa tarjoiltava aamiainen on kattava ja kuuluu hintaan. Usein valintani Bayerischer Hofin eduksi on ratkaissut myös hinta: siinä missä lähempänä lentokenttää olevat ovat usein vähintään 110 euroa 1hh, tuolla halvimmillaan olen ollut 69 eurolla yö. Viimeksi maksoin paikan päällä 104 euroa, kun samalle ajalle useampikin lentokenttähotelli tarjosi varattaessa maksettavia huoneita 130 eurosta lähtien.  

Toinen iso tekijä on ystävällinen palvelu: lähtöselvitys hoitui minuutissa, virkailija kysyi itse, monelleko laitteelle tarvitsen tunnukset wifiin (aika monesti olen ollut jo huoneessa todettuani, että jaa tunnukset pitäisi olla) ja kaikki kohtaamani henkilöt olivat ystävällisiä ja kohteliaita. Jopa niin, että kun heidän soittamansa taksin taksikuski osoittautui kusettajaksi, he hoitivat reklamoinnin puolestani pyytämättäkin. Eli suomeksi tiivistettynä hotellissa on helppo olla. Jos aikaa on muutakin kuin pikaisiin yöuniin, on Freisingissa myös jäätelöbaareja, kahviloita ja kauppoja hotellin ympäristössä.
Oletko testannut? Tai onko joku muu Münchenin lentokenttähotelleista sinun suosikkisi/kantapaikkasi?


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti