Kotiseudun helmet: Luontoliikkujan Vuokatinvaara

Se on minulle mielenmaisemaa, takapiha, huvipuisto, virkistysalue, meditaatiotila ja terapeutin vastaanotto ympärivuotisilla palveluilla. Se on aina auki, ”uudistuu” sopivaan tahtiin ja ei peri pääsymaksua. Se soittaa vaihtelevaa musiikkia tuulenhuminasta lintujenlauluun ja puron solinaan. Se on Vuokatinvaara tai laajemmin ajateltuna oikeastaan koko 13 vaaran ”jono", ja sitä nyt fiilistelen kesäisten kuvien myötä.

Helposti saavutettavalla Vuokatinvaaralla on metsää, risteileviä polkuja, juurakkoisia polkuja, kivikkoisia polkuja, pitkospuita, kivikoita, kalliota, erikokoisia kiviä, hiekkateitä, pururataa, laskettelurinteitä, hiihtolatuja. On merkattuja vaellusreittejä (Sapporo, Eino Leino ja Vuokatin Vaellus), on latupohjia ja polkuja niin paljon, että itsekin löydän yhä uusia polunpätkiä kokeiltavaksi (siinä tosin auttaa niille innokkaasti pyrkivä leasingkoira). 

  

Usein yhdistelen laskettelurinteitä, latupohjia, polkuja ja merkattuja reittejä (sekä välillä umpimetsää) retkilläni, joilla viihtyy myös koira. Edelleen hämmästyttää, että yleensä vastaantulijat/ohimenijät ovat yhden tai maksimissaan kahden käden sormilla laskettavissa vähän pidemmilläkin retkeilyillä. Kanssaliikkujia kohtaa niin maastopyöräillen, kävellen, juosten kuin sauvojenkin kanssa liikkuen.

Vaaralta avautuvia siniseen siintäviä maisemia voi ihastella monestakin kohtaa matkalla ylös tai ylhäällä, mutta vaaran laella näköalapaikalle pääsee autolla Sotkamon ja Kajaanin väliseltä eteläpuolen tieltä. 

Sapporo-vaellusreitillä tuo samainen noin 1,5 kilometrin nousun tie ylitetään kohdasta, josta alas näkyvä maisema taustana on kuvattu vuosien varrella varmaan satoja (ellei tuhansia) hiihtäjiä.

Lumettomana aikana/jalkaisin helpoin tapa päästä vaarametsien fiilikseen onkin kävellä Vuokatinvaaran parkkipaikalta alas Pöllylammen kodalle ja pitkospuille. Pöllylampi on myös vaaran ns. ”kilpalatujen” varrella. Jos jossain useampia ihmisiä kerralla kohtaan liikkuessani, yleensä juuri tuolla alueella Vaaran näköalapaikan ja Pöllylammen maisemissa. 

Pöllylammen ympäristön lisäksi pidän Sapporo-reitillä Vuokatinvaaran tieltä Keiman kautta latupohjille kiertävästä pätkästä. Keima tarjoaa kaukana siintävät kauniit maisemat ja taukopaikan.

Jos jotain miinuksia miettii, Pöllylammen kotaa ja osin Keimaa lukuun ottamatta maisemat/ympäristö taukopaikkojen (joissa on joko pöytä penkkeineen tai kota+wc) eivät ole kummoisia. Vaaralla ei myöskään ole kesäisin aukiolevaa kahvilaa, vaan retkieväät on pakattava mukaan kotona tai poikettava Heikkilän tilan / Urheiluopiston suunnassa. Ei siitä kovin montaa vuotta ole, kun ei ollut edes kunnollisia opasteita: nyt niissä ei pitäisi olla kenelläkään valittamista.

On se vaan hienoa, että ihan ”takapihalla” on tällainen alue, jossa voi piipahtaa lyhyemmästi tai vähän pidemmästi aina kotona ollessaan.

Se on aina erilaista, mutta yksi asia pysyy: oli lähtiessä elämä kuinka huonosti tahaan, visiitin jälkeen hymyilyttää.

Reittikartta