Kolme vinkkiä Konstanziin – Zürichistä tunnissa saksalaisen pikkukaupungin järvitunnelmaan




En edes muista, miten päädyin sinne ensimmäistä kertaa. Ehkä katsoin kartasta, mitä Saksan puolella olisi lähimpänä Zürichin lentokenttää, ehkä vaan katsoin juna-aikatauluja. Joka tapauksessa päädyin Bodenjärven rannalla noin tunnin junamatkan päässä Zürichin kentältä sijaitsevaan Konstanziin jo vuosia sitten, ja olen palannut sinne sen jälkeen usein. 

 



Saksan, Sveitsin ja Itävallan rajalla sijaitseva Bodenjärvi, Bodensee/Lac de Constance/Lake Constance, on ollut minulle rakasta seutua toiselta kulmaltaankin. Olin Lindaussa kaksi viikkoa kielikurssilla 2005 ja pyöräilin silloin tuon Keski-Euroopan kolmanneksi suurimman järven maisemissa sekä nautin Lindausta paljon. Sen jälkeen olen palannut Lindauhun pari kertaa ja viihtynyt molemmilla kerroilla, säästä riippumatta. Se kertoo paljon, koska helppohan tuolla on kauniin kesäisenä päivänä viihtyä, mutta rakastin sitä kaupunkia myös tammikuisessa räntäsateessa.




Baden-Württembergin osavaltiossa sijaitsevassa noin 80 000 asukkaan Konstanzissa olen ollut useimmin joulukuussa. Niin nytkin. Kun iltalento Zürichistä lähtee 19.05 ja Davosista (josta nyt ja useimmin aiemminkin) on pitänyt luovuttaa majapaikka jo aamulla, on ollut aikaa piipahtaa muutama tunti ”jossain”. Yleensä olen mennyt Konstanziin, nyt tosin olin siellä jopa yötä. Bodenjärven tuijottelu glühwein-muki kädessä olisi riittänyt aktiviteetiksi hektisen ja lumisen viikonlopun jälkeen, mutta ehdin muutakin. 




Kolme vinkkiä pikavisiitille:

1. Joulumarkkinat satamassa

Kuten niin monissa keskieurooppalaisissa kaupungeissa, Konstanzissakin on käymisenarvoiset joulumarkkinat. Konstanzissa ne ovat Bodenjärven rannalla satama-alueella, mikä luo oman tunnelmansa. Maanantaisena iltapäivänäkin tunnelma oli iloisen leppoisa, ilmassa leijui jouluisten ja ei-niin-jouluisten syötävien tuoksu ja kojuissa oli valikoimaa vaikka millä mitalla. Saksaan suuntautuvien reissujen perusevääni Käsespätzle maistui Bodenjärvelle tuijotellen erityisen hyvältä, samoin Glühwein. Glühweinin ostin kojusta, jossa palvelivat iloiset vanhemmat naiset rennolla meiningillä. Siinä ei mittatikkua katseltu, kun terästeeksi valitsemaani Amarettoa mukiin kaadettiin…





2.  Hotel Halm




Olen viime vuosina entistäkin enemmän alkanut etsiä majoituspaikkoja, joilla on joku tarina. Konstanzista sellaisen löytäminen oli helppoa. Hotel Halmin monipolvinentarina alkaa vuodesta 1874. Historia on läsnä aamiaistilana toimivassa Moorish hallissa, jossa monipuolinen perusaamiainen arkisena tiistainakin tuntuu juhlalta. Sijainniltaan Halm on parasta mitä Konstanzissa on. 




Vanha kaupunki on ”takana”, Bodenjärvi aivan ”etupihalla”, vaikkei se aivan satama/rantahotelli olekaan. Huoneestani oli näkymä rautatieaseman yli Bodenjärvelle, mikä oli mukavaa. Huoneen sisustus on valkoiseen painottuva, mutta simppelin kodikas. Työmatkalla kun olin, wifi oli nopeudessaan ja toimintavarmuudessaan parhaasta päästä. Maksoin hotellista 95 euroa, aamiaisesta erikseen 17 euroa. Koin hotellin hinta-laatusuhteeltaan oikein hyväksi ja voin sitä suositella. 




3. Vanhan kaupungin katujen yksityiskohdat ja kahvilakulttuuri






Minulle rentouttavinta ajanvietettä on vanhan kaupungin kaduilla haahuilu ja erinäisten yksityiskohtien tarkkailu. Konstanzin kokoisessa pikkupaikassakin saan kulutettua huomaamatta runsaasti aikaa kulkiessaan niska kenossa vanhan kaupungin kaduilla taloja ja niiden yksityiskohtia ihastellen. Väkeä on arkisena aamupäivänä liikkeellä jonkun verran, mutta meno on kiireetöntä. 





  
Astun sisään Voglhaus-nimiseen kahvilaan, jossa paahdettu leipä -lounas smoothien ja espresson kera on oikein hyvä ja miljöö mieluisa hengähdystaukoon. Ainoa hämmennys tulee kassalla. Paikassa käy vain käteinen, jota onneksi sattuu olemaan taskun pohjalla sopivasti. Pitäisi aina muistaa tarkistaa (ei kyllä lukenut ulko-ovella missään) tai ehkä paremminkin noilla seuduilla varata käteistä.








Usein vinkkien tai muiden tästä on kiva kertoa muillekin -juttujen lisäksi syntyy kuin huomaamatta ensi kerralla tuonne -lista. Omalla ensi kerralla täällä suunnalla listallani on Reichenau-saari luostarin ja viljelmien tunnelmointiin, Mainaun kukkasaari, Meersburg ja Stein am Rhein Sveitsin puolella.

Eli Bodensee, Bis Bald, nähdään taas…

Minkälaisia kokemuksia sinulla on noilta seuduilta? Linkkaa oma Bodenjärvi-vinkkisi tai kokemuksesi kommentteihin, kiva päästä fiilistelemään muidenkin kokemuksia.

Reissutunnelmia tuoreeltaan Facebookissa @fiiliksiajahetkia sekä Instagramissa @lehikoinenheidi. Työkuulumisia ja yleisiä viestintään liittyviä juttuja Facebookissa @viestintapalveluheidilehikoinen. Yhteystiedot: info@viestintapalveluheidi.fi


Kommentit

  1. Kiitos Konstanz-vinkistä! Näyttää kivalta paikalta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Katso myös