Elitloppet – ravihurmos maksimus Ruotsissa

Raviurheilun maailma tai isot kansainväliset urheilutapahtumat eivät ole minulle täysin vieraita, mutta silti ensimmäinen Elitloppet-visiitti oli hämmentävä kokemus. Kun olen ottanut tavaksi kiertää aktiivisesti erilaisia urheilutapahtumia, oli Elitloppet hyvä vaihtoehto siihen ketjuun Tukholmaan suuntautuneen viikonlopun kera. 

Jätin lippujen oston suosiolla raviguruveljeni tehtäväksi, sillä lippujen hinnoista, ostomahdollisuuksista ja muista kärryille pääsy oli ehkä haastavin asia. 895 kruunulla sai kolmen päivän lipun istumapaikalle sisäkatsomoon. Valinta osoittautui hyväksi. Moneen muun lajin vastaavaan katsomoon verrattuna plussaa Solvallalle siitä, että penkit olivat väljästi ja niiden vieressä oli pöytiä laskutilana juomille ja syömisille. Se teki olemisesta ja liikkumisesta miellyttävää kaikin tavoin. Katsomoon sai viedä juomia ja syömisiä. Millään kokemallani kojulla tai myyntipisteellä ei ollut jonoa, eli nähtävästi henkilöstön resurssointi oli kohdillaan. Hinnatkin olivat tapahtumahinnoiksi edulliset, kun esimerkiksi grillimakkara sämpylän kera maksoi 25 kruunua. Meininki oli ystävällinen ja leppoisa.

Elitloppetiin pääsee kätevästi Tukholman bussiterminaalista. Matka maksaa 60 kruunua ilman ohjelmalehtistä ja ohjelmalehtisen kanssa 100 kruunua. Meno-paluuta ei ole, sillä takaisin ei ajeta busseja. Bussiin ei tarvinnut jonottaa. Takaisin pääsi näppärästi julkisella liikenteellä, sillä ruuhkaa ei juuri ole – ihmismassa hajaantuu laivalle suuntaaviin busseihin, kävelyetäisyydellä raviradasta sijaitsevalta Bromman kentältä lentäviin, taksilla poistuviin ja eri suuntiin julkisilla jatkaviin.

Bussilla oli paikalle helppo mennä. Opasteet alueella olivat hyvät, eikä eksymisen vaaraa ollut. Jo lipussa ollut kartta helpotti orientaatiota.

 

Perillä hurmoksellisia katsomoja ja porukoita on eri puolilla. Ravit etenivät leppoisaan tahtiin. Jokaisen lähdön loppusuoralla tunnelma kohosi, kun kom igen -huudot ja muut kannustukset raikuivat. Se oli hienoa seurattavaa. Samoin kuin se, että joka lähtöön oli joku toto-peli, jota jännittää. Toki aika kuluu hevosia, niiden liikehdintää ja varusteita ihaillessa (eivät muuten todellakaan näytä samalta kaikki), mutta kyllä se veikkaus ja niiden seuranta toi oman tärkeän lisänsä.

Monesta tapahtumasta saa enemmän irti, jos tietää lajista ja osallistujista jotain. Raveissa tämä korostuu. 

En yhtään ihmettele, että ensikertalaiselle tai raveihin ensimmäistä kertaa lähtöä harkitseville kaikki tuntuu haastavalta. Ilman raviguruani olisin perustiedoistani huolimatta tylsistynyt tai tuskastunut (tai molempia) pihallaolooni. Miksi tuo lähtö uusittiin? Minne tuo hevonen menee? Miksi tuo on maailman paras hevonen? Miksi se kuumeni noin? Miksi nuo eivät pääse matkaan? Miksei meille tule rahaa? Kysymyksiä on lukemattomia, kun päivän tapahtumia seuraa ja yrittää kovasti omaksua. Ilman ravitutoria myös jää helposti ulkopuoliseksi.

Nettipeleistä ja tototv:eistä viis, tämäkin urheilu on parasta paikan päällä. Oli hieno tapahtuma!

Ravituristi voisi jatkaa tällaista turismiaan jälleen Suomessa, sillä kesäraveissa on oma erilainen tunnelmansa myös!

(Viime kesäistä ravit-comebackiani pääset lukemaan täältä)