Mahon ja Binibeca – täydelliset yhdessä, toiminevat myös erikseen




Mahonin kaduilla haeskelen pitkään adjektiivia, millä sitä kuvaisin. Ehkä Menorcan näppärästi haltuun otettava pääkaupunki on lähinnä rosoisen kaunis. Siellä on kaunista taloa ja pienen kaupungin katutunnelmaa, mutta välissä on myös repsottavia remontin tarpeessa olevia rakennuksia ja niitä muuten vaan ei niin kovin kauniita. Jotenkin se yhdistelmä yhdistettynä maailman toiseksi syvimmän luonnonsataman alueeseen kuitenkin vaan toimii. 


Historian ja saksan kurssi yhdellä kertaa katamaraaniajelulla


Noin 28 000 asukkaan Mahonin edustan saaristolla on historiankin valossa tapahtunut vaikka ja mitä. Siellä on Lazaretto-saarella käynyt vuosien saatossa karanteenisairaalassa 400 000 tarttuvaa tautia sairastavaa potilasta (tai pitäisi varmaan nykyään sanoa, että asiakasta). Nykyään siellä pääsisi käymään. 





Minä otan lähisaaristoa haltuun tunnin kestävällä katamaraaniajelulla. Lysti maksaa 12,50 euroa (netistä viimeistään edellispäivänä ostettuna saa 20 prosentin alennuksen). Miellyttävä veneajelu on samalla oiva saksankielen virkistyskurssi, sillä kaiuttimista tulee jokaisen kohteen kohdalla infopläjäys espanjaksi, englanniksi ja saksaksi. 

Espanjalainen munakas -testin kärkipaikka vaihtui 

 

En kokenut Menorcaa ylipäätään kulinaristisesti kovin sykähdyttävänä, ruoka oli ok, muttei mitään ihmeellistä. En välttämättä sitä kaivannutkaan, mutta yhtään erillistä ravintola/kahvilahehkutusta ei ole tuolta saarelta tällä kokemuksella tarpeen kirjoittaa. Ehkä ne jäivät sinne kuuluisaan seuraavaan kertaan. Mutta: se on mainittava, että Mahonissa söin elämäni parhaan espanjalaisen munakkaan ja kylkeen tilaamani lihapullat tomaattikastikkeessa olivat myös oikein maistuvat. Hintaa niille tuli yhteensä 8 euroa, mikä oli oikein passeli. Lisätään vielä iloinen, ystävällinen ja nopea palvelu, niin mitäpä sitä lounaalta muuta tarvitseekaan.




Myyjä hämmentyi viinikysymyksestä


Mahonissa olisi halutessaan voinut shoppaillakin huolella kaupungin pienestä koosta huolimatta. Piipahdin ajan kuluksi menorcalaisia herkkuja myyneeseen liikkeeseen. Englantia hyvin puhuneelle myyjälle kysymys ”onko mitään kuivaa tai puolikuivaa valkoviiniä” tuntui olevan päivän hankalin rasti, mutta hän sitä topakasti selvitteli papereistaan ja myönsi, ettei hänellä ole mitään tietoa. Valkoviinejähän oli noin neljä hyllyssä, ja mitäpä sitä tuollaisen kaupan myyjä tuollaisella detaljilla tekisi.

 Häikäisevää valkoista söpöyttä Binibecassa 






Jos ei Mahon ole pelkästään kaunis, toista on 10 kilometrin päässä sijaitseva pieni Binibeca, jota Sanna Wallenius osuvasti kuvasiblogissaan ”kylä kuin karkki”. Minun on helppo olla samaa mieltä. Kylässä taloja tunnelmoidessa vierähtää mukavasti jonkun aikaa, vaikkei alue ole kovin iso. Myös ranta sieltä löytyy, mutta keskityin tuolla noihin taloihin, sekä nautin aamupäivän kahvit ”keskustassa”. 


Binibecaan ja takaisin pääsee Mahonista muutaman kerran (lokakuussa maanantaista lauantaihin viisi, sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä kolmesti) päivässä myös bussilla, tuon keskustan pysäkiltä matka Mahonin bussiasemalle kesti 20 minuuttia ja maksoi 1,70 euroa.

Mahoniin ja Binibecaan piipahtaessa tuli useamman kerran mieleen, kuinka monipuolista näkymää Menorcalta löytyykään. Sitä ennen olin jo nauttinut Ciutadellasta, josta lähipäivinä oma postauksensa.

Onko Menorca jo sinulle tuttu?

Kommentit

  1. Suunnittelen mahdollista ensi kesän reissua Menorcalle, ja jos nyt se valikoituu kohteeksti, pitäisi osata päättää, missä siellä majoittuisi. Katselin mm. täältä Binibecasta vuokrattavia villoja. Missä päin saarta te olitte majoituksessa ja mitä sinä suosittelisit? Meillä ei olisi Menorcalla nimittäin autoa käytettävissä vaan yritettäis selvitä julkisilla. Ciutadella kiinnostaisi mutta siellä on aika huonosti saatavana sellaista majoitusta, jonka minä kelpuuttaisin... Kun pitäisi olla vähintään uima-allas ja merinäköala <3.

    VastaaPoista
  2. Hei! Olin Cala Galdanassa, Aparthotel Floramar. Siellä hotelleista eniten merinäköalaa on nähdäkseni Meliassa :) Binibecan villat rannalla näytti kyllä ihanilta, jos oman rantapalan ja meriuinnin haluaisi. Cala Galdanasta oli hyvät yhteydet molempiin suuntiin, se oli mulle yksi valintaperuste myös, että julkisilla pääsee liikkumaan :) Menin tosin Binibecaan taksilla aikataulusyistä (n 50e), mutta paluu Mahonin kautta bussilla. Kysele vaa lisää jos jotain tulee mieleen :)

    VastaaPoista
  3. Menorca on ollut mulla "olis kiva käydä" -listalla, mutta toistaiseksi oon löytänyt itseni jostain muualta. Toivottavasti joskus vielä pääsen. Ihan kivan näköistä, mutta ei ehkä niin upeaa kuin olin kuvitellut. Matkailun paradoksi: kun näkee tarpeeksi paljon upeita paikkoja, ei "ihan hienot" kohteet enää riitäkään.

    VastaaPoista
  4. Joo, ymmärrän täysin pointtisi! Minä en oikeastaan odottanut Menorcalta hirveästi, mutta ennen kaikkea ajattelin sen olevan juuri "ihan kiva" lepokohde reissun aluksi, kun en työstä uupuneena jaksa ehkä ihmeempiä tehdä. Mulle oli jo voitto, että päädyin jonnekin muualle ku alpeille ;-)

    VastaaPoista
  5. Ei ole Menorca vielä tuttu, mutta olen kyllä ihastellut sitä usein. Turkoosit vedet ja tälläiset kauniit kylät houkuttelisi sijainnin lisäksi. Mulle kun kaikki Euroopassa olevat kohteet tuntuu siltä, että ne on lähellä. :) Kiva lukea myös saaren pääkaupungista, kun yleensä on näkynyt juttuja vain rantakohteista yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina kommentista :-) Juu, itsestä tuntui, että noin viikko olisi vaadittu Menorcan koluamiseen, neljä päivää oli hieman liian vähän ;-) Tosiaan yllätti monipuolisuudellaan, minun mielikuvissa siellä kun oli vaan sitä rantaa :-)

      Poista
  6. En ole Menorcalla käynyt, mutta vaikuttaa kyllä tutustumisen arvoiselta paikalta, sellaiselta jossa pääsisi varmasti helposti lomamoodiin. Kaunis kuin karkki, kieltämättä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Katso myös