perjantai 18. marraskuuta 2016

Aamiaisvinkki Rovaniemelle: maistuva makukimara Arctic Light Hotellissa



Arctic Light Hotel Rovaniemi breakfast


Kävin Arctic Light Hotellissa aamiaisella ensimmäisen kerran viime huhtikuussa, kun Olokselta palatessamme myös majoituimme hotellissa. Aamiainen oli majoituskokemuksen ylivoimaisesti paras osa, ja siitä lähtien olen hinkunut takaisin sitä nauttimaan. Seitsemän kuukautta siihen meni, mutta työmatka vei taas Rovaniemelle ja aikataulut mahdollistivat aamukävelyn majapaikasta Arctic Light Hotelliin aamiaiselle. Olin varmuuden vuoksi soittanut edellisenä iltana, voiko tulla perjantaiselle aamiaiselle. Hyvä, että soitin, sillä ymmärsin puheista, että viikonloppu olisi ollut jo haastavampi. 

Arctic Light Hotel Rovaniemi breakfast

Arctic Light Hotel Rovaniemi breakfast


Arvostan aamiaisella rauhallisen kotoisan tilan lisäksi sitä, että on nähty vähän vaivaa ja katettu tarjolle kauniisti. Tämä kaikki toteutuu Arctic Light Hotellissa. Pienissä annoslaseissa on niin smoothieita, mehushotteja, tuorepuuroa, mysliannos, chiavanukasta kuin marja-asetelmakin. Raakakakut on myös aseteltu tarjolle. Iso plussa tuotteiden nimilapuista, jossa on ainesten lisäksi asianmukaisesti merkattu myös laktoositon/vähälaktoosinen/gluteeniton. Tämä yksinkertainen asia on vajavaisesti hoidettu hyvin monella aamiaisella.
Arctic Light Hotel Rovaniemi breakfast

Arctic Light Hotel Rovaniemi breakfast



Arctic Light Hotel on hyvä esimerkki siitä, että perusjuttujakin voi tuunata: kaurapuurosta on syntynyt omenainen versio, leiville levitteinä on poro-, yrtti- ja lohiversiot, mehuina vaihtoehtona myös karpalo. Tarjolla olisi ollut myös munakas, lihaleikkeleitä, kalaa ja moussea, mutta jätin ne tällä kertaa väliin. Pienistä annoksista huolimatta sain itseni makukimaralla myös täyteen.

Mitä se sitten maksoi? Aamupala maksoi 24 euroa. Sillä sai vastinetta niin hyvin, että taidan jatkossakin hipsiä työreissullani ainakin kerran nauttimaan sen, majoituin sitten missä tahansa. Saan syödä niin paljon ”perushotelliaamiaisia”, että jokainen siitä kaavasta kaikin tavoin poikkeava kokemus on työreissuilla iloinen yllätys. Värikkyys piristää sitä paitsi muutenkin näin marraskuussa…

Kannattaa testata, jos et ole jo nauttinut!

PS. Arctic Lightin aamiaisesta on kirjoittanut taannoin myös Maarit Pää Pilvissä -blogissaan.



Arctic Light Hotel Rovaniemi breakfast


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti